Metsäpolulla
Valkovuokot mun polkuani reunustaa,
kun kuljen paljaan oksiston alla täällä.
Käpälää alkaa jo hieman väsyttää,
vaikka matkaa teen näin kauniilla säällä.
Joskus ja aina toisinaan
täytyy männynjuuressa levähtää,
nojata selkä vanhaa kaarnaa vasten,
lähteä matkaan satujen lasten.
Uni saa tulla, viedä mennessään.
Sen jälkeen jaksan taas tassuttaa
läpi keväisen metsän uuteen leikkiin,
aivan uudenlaiseen seikkailuun.