Harrastuksena valokuvaus.
Valkovuokot mun polkuani reunustaa,
kun kuljen paljaan oksiston alla täällä.
Käpälää alkaa jo hieman väsyttää,
vaikka matkaa teen näin kauniilla säällä.
Joskus ja aina toisinaan
täytyy männynjuuressa levähtää,
nojata selkä vanhaa kaarnaa vasten,
lähteä matkaan satujen lasten.
Uni saa tulla, viedä mennessään.
Sen jälkeen jaksan taas tassuttaa
läpi keväisen metsän uuteen leikkiin,
aivan uudenlaiseen seikkailuun.
Aivan kuin olisin käynyt toisessa todellisuudessa, jossakin toisessa elämässä. Siltä tämänpäiväinen irtiotto ruuhkavuosiarjesta todella tuntui, kun pääsin päiväretkelle valkovuokkometsään Ramsholmeniin.
Viileä ilma ei pitänyt kanssaulkoilijoita pois poluilta, muttei se myöskään onnistunut häätämään lintujen riemullista laulua. Se ei onnistunut puhaltamaan aurinkoa sammuksiin, eikä se saanut kevätkukkijoita sulkeutumaan sykkyrälle.
Itse asiassa se tuntui raikkaalta. Se teki ilmasta kevyen hengittää, askelesta riemukkaan ja mielestä kirkkaan.
Se oli juuri sitä, mitä työystävän, valkovuokkojen ja lapsettoman hetken lisäksi juuri tänään tarvitsin.
Päivä oli juuri sitä, mitä mielenterveyteni tarvitsi.
Puhdasta, herkkää, haurasta
Luonnon alastomuutta
Älä kosketa!
Älä riko tätä hetkeä –
hetken vaitonaista kauneutta
Puhdistun tässä
maailmojeni välissä
Olen katsonut ikkunan läpi heräävää kevättä. Olen kuunnellut vähitellen vihertyvän nurmen huokailua. Olen sormenpäälläni sipaissut sinivuokon terälehteä ja kuullut, kuinka se helähtää kevättä.
Kevät lainehtii elämää,
vastakohtien leikkiä,
kontrastien vuorovesiä.
Kevät kuiskii tuttuutta
mehiläisen siiven kahinassa,
metsän kasteisessa tuoksussa.
Kevät kuiskii elinvoimaa
säänhaltijan oikukkaassa sauvassa,
elollisen kirjon hyrinässä.
Kuuntele,
kuinka kevät kuplii iloa
– kuinka kevät soi terälehdillä!
En ole aina ollut kevätihminen. Joskus oli aika, jona kevät tuntui raskaalta ylämäeltä kohti kesää. Väsyin alkuvuodesta ja uuvuin ennen kesäkuuta. Nykyään tilanne on toinen. Rakastan heräävää luontoa ja auringonsäteiden kirjomia hiirenkorvia, niitä kevään ensivihreän värisiä, ja odotan, että saan työntää omakotitaloni pihalla sormeni puutarhamultaan.
Pienen lapsen äitinä olen tänä keväänä joutunut ihmettelemään kasvien lisäksi tuiki tavallisia muurahaisia ja vastenmielisiä hämähäkkejä. Melko onnistuneesti olen väistänyt inhonväristykseni ja kurottunut tarkastelemaan lähemmin kahdeksanjalkaisiakin. Haluanhan opettaa lapseni rakastamaan luontoa.
Oliko tuo keiju?
kysyt kiihkoa kuiskauksessasi
Kurkistat terälehden takaa
kukinnon syliin
Pörröistä ja pölisevää
– mehiläinen on aivan riemuissaan
On kevät!
Olen nuuhkinut luontoa ja kuunnellut sen keväistä kasvua. Olen sukeltanut auringosta varjoon, katsonut valoon ja pimeään. Olen tarkkaillut liikettä ja elämää, jota uusi kasvukausi tuo tullessaan. Olen nauttinut jokaisesta luontohetkestä.
Oletko sinä?
